|
YHDISTYSHISTORIAA
Tälle sivulle taltioidaan kuvia ja tapahtumia yhdistyksen eri
tapahtumista historiana.
Turun Kauppahallin Museopuoti sai alkunsa kesällä 2001, kun
kaupanpakkausten keräilijä Mikael Andersson ryhtyi tosissaan etsimään
sijoituspaikkaa kasvaville kokoelmilleen.
Tilannetta edesauttoi Turun Sanomien tekemä värikäs koko sivun juttu
"Ajassa palstalla". Mutkien ja tiedustelujen kautta
Kiinteistöviraston johto taipui myöntämään yli vuoden tyhjillään ollutta
pientä liiketilaa tällaiseen arvokkaaseen kulttuurityöhön.
Turun Päivänä 16.09.2001 Avattiin virallisesti Museopuoti
Kiinteistöviraston johtajan Jouko Turton puheen ryydittämänä ilahduttamaan
yleisöä pysyvästi nostalgisilla vaihtuvilla pienoisnäyttelytoiminnallaan.
Tiloissa esitellään lähinnä sekatavarakaupan myyntipakkauksia ajalta
ennen viivakoodia (noin 1977-80 asti). Tavarat painottuvat
elintarvikkeisiin ja Turun seudun tuotteet ovat etusijalla.
Esineitä on tiloissa noin 2000. Näyttelytoimintaa on siitä lähtien
laajennettu ja kehitelty kunnes tilat asettivat rajoituksensa.
Keväällä 2002 pidettiin yhdistyksen perustava kokous ja syksyllä samana
vuonna saatiin yhdistys virallisesti rekisteröityä.
Turun Kulttuurikeskuksesta otettiin yhteyttä Joulunäyttelyn
järjestämiseksi v 2002 Brinkkalan Galleriaan (Joulurauhan
julistusrakennus) yhdessä Turun Aninkaisten Leipomoammattikoulun kanssa.
Näyttely toteutui ja saavutti suuren suosion. Näyttelyssä kävi yli 30 000
katselijaa. Tämä synnytti toiveen pysyvämmän näyttelyn
toteuttamisesta.
Tässä vaiheessa lähtivät keräilijät Simo Juvala ja Mikael Andersson
puuhaamaan omaehtoisina yrittäjinä kahvilatoimintaa, jossa oli samalla
laaja näyttely. Museokahvila toteutuikin 19.05.2003. Mikael lunasti
toiminnan noin vuotta myöhemmin yhdistykselle Simon
luopuessa osuudestaan sen käydessä hänelle taloudellisesti liian
kovaksi. Museokahvila toimii Wanhanajan Puoti - Yhdistys ry:n
toiminnan näyttelytilana ja on sen toiminnan lippulaivana.
"Museokahvilasta" tarkemmin omassa osiossa. Mikaelin Kauppahallin
Museopuodista tuli Museokahvilan "haara museomyymälä". Nämä siirtyivät
siis kokonaisuudessaan yhdistykselle Mikael Anderssonin lunastaessa Simon
osuuden kokoelmista ja kalusteista sekä samassa yhteydessä hän lahjoitti
oman osuuden yhdistykselle. Sopimuksen mukaan Mikaelilla säilyy kuitenkin
hallinta- ja ylin päätäntäoikeus kokoelmista elinaikanaan.
Kuvaus ensimmäisestä
retkestämme: Tiistai
26.08.2003
Yhdistyksen
retki Pyhtään Pakkausmuseoon. Ajankohta tuotti vaikeuksia
osallistujamäärän suhteen. Yhdistyksen maksaneita jäseniä oli
läsnä viisi. Läsnä olivat Reino Uusitalo (Päivi Uusitalo),
Simo Juvala, Jon Warpenius, Kari Rahiala ja Mikael Andersson. Mukaan
olivat tulleet myös Valkealan (Kouvolan lähellä) tulevan museon
puuhahenkilöitä.
Pääjoukon
matka alkoi 6.30 henkilöautolla Turusta Pitäjänmäen kautta Pyhtäälle.
Vastaanotto oli kuin arvovieraille, siis ammattimaisen hieno. Uusitalon
isäntäpari tarjosi Pyroll Groupin vanhassa Stockforsin kunnostetussa
kartanossa runsaan kahvipöydän. He kertoivat hieman yrityksestä ja
museoperinnetoimintansa synnystä, jossa ovat olleet puuhahenkilöinä.
Pidimme henkilöesittelykierroksen, jonka jälkeen saimme
tutustua yrityksen pakkausmuseoon, joka sijaitsi kartanon vieressä.
Kokoelmat olivat tietysti painottuneet paperiteollisuuden tuotantoon mutta
löytyi erillinen rakennus myös peltipurkeille ja muulle kaupan tavaralle.
Tilaa oli runsaasti ja puitteet olivat hienot myös laajentumiselle.
Valkealan
väki oli myös innostunutta touhusta varsinkin ilmaisista
lahjoituksistamme. Kokoelmien kartuttaminen ei ole helppoa
kenellekään ja harvemmin ilmaista, vaikkakin tietysti jokaisen
keräilijän toive.
Jatkoimme
Kari Rahialan opastuksella kohti hänen mökkiään Pernajaan. Ajoimme
pääsääntöisesti vanhaa Kuninkaantietä. Opastus oli erittäin
yksityiskohtaista ja osoitti hänen laajaa Suomen historiantuntemustaan
ja -tietoja mm. alueen monien kartanoiden ja ruukkien vaiheista.
Rahiala tarjosi meille mökillään herkullista siskonmakkarakeittoa
joka vahvisti meitä, niin että jaksoimme keskittyä tiiviiseen
kulttuuripainotteiseen ohjelmaamme. Saimme Rahialalta hienoja esityksiä
keräilyn monimuotoisuudesta. Hänen kokoelmansa painottuu arkipäivän ja
lähihistorian taltiointiin. Meille pidettiin leikkimielinen erikoisten
esineiden arvaustietokilpailu, jossa kukaan ei selvinnyt puhtain paperein.
Matka jatkui Kuninkaantietä Porvoon kautta Helsinkiin, jossa kiitimme
Rahialaa mielenkiintoisesta ohjelmasta. Turussa olimme taas illalla
kokemusrikkaimpina.
Tiistai
26.08.2003
Yhdistyksen retki Pyhtään
Pakkausmuseoon.
Ajankohta
tuotti vaikeuksia osallistujamäärän suhteen. Yhdistyksen maksaneita
jäseniä oli läsnä viisi. Läsnä olivat Reino Uusitalo (Päivi
Uusitalo), Simo Juvala, Jon Warpenius, Kari Rahiala ja Mikael Andersson.
Mukaan olivat tulleet myös Valkealan (Kouvolan lähellä) tulevan museon
puuhahenkilöitä.
Pääjoukon
matka alkoi 6.30 henkilöautolla Turusta Pitäjänmäen kautta Pyhtäälle.
Vastaanotto oli kuin arvovieraille, siis ammattimaisen hieno. Uusitalon
isäntäpari tarjosi Pyroll Groupin vanhassa Stockforsin kunnostetussa
kartanossa runsaan kahvipöydän. He kertoivat hieman yrityksestä ja
museoperinnetoimintansa synnystä, jossa ovat olleet puuhahenkilöinä.
Pidimme henkilöesittelykierroksen, jonka jälkeen saimme
tutustua yrityksen pakkausmuseoon, joka sijaitsi kartanon vieressä.
Kokoelmat olivat tietysti painottuneet paperiteollisuuden tuotantoon mutta
löytyi erillinen rakennus myös peltipurkeille ja muulle kaupan tavaralle.
Tilaa oli runsaasti ja puitteet olivat hienot
myös laajentumiselle. Valkealan väki oli myös innostunutta
touhusta varsinkin ilmaisten lahjoitusten saamisessa. Heille
toivotaan tietysti kaikkea hyvää, mutta siitä lisää myöhemmin.
Kokoelmien kartuttaminen ei ole helppoa kenellekään eikä ainakaan
ilmaista, vaikkakin tietysti jokaisen keräilijän
toive.
Jatkoimme
Kari Rahialan opastuksella kohti hänen mökkiään Pernajaan. Ajoimme
pääsääntöisesti vanhaa Kuninkaantietä. Opastus oli erittäin
yksityiskohtaista ja osoitti hänen laajaa Suomen historiantuntemustaan
ja -tietoja mm. alueen monien kartanoiden ja ruukkien vaiheista.
Rahiala tarjosi meille mökillään herkullista siskonmakkarakeittoa
joka vahvisti meitä, niin että jaksoimme keskittyä tiiviiseen
kulttuuripainotteiseen ohjelmaamme. Saimme Rahialalta hienoja esityksiä
keräilyn monimuotoisuudesta. Hänen kokoelmansa painottuu arkipäivän ja
lähihistorian taltiointiin. Meille pidettiin leikkimielinen erikoisten
esineiden arvaustietokilpailu, jossa kukaan ei selvinnyt puhtain paperein.
Matka jatkui Kuninkaantietä Porvoon kautta Helsinkiin, jossa kiitimme
Rahialaa mielenkiintoisesta ohjelmasta. Turussa olimme taas illalla
kokemusrikkaimpina. |
Näyttelytoiminta alkoi oikeastaan epävirallisesti jo Wihurin 100-v
juhlien avustustunnelmissa v 2001 Turun Messukeskuksessa. Tämän jälkeen
tuli kutsuTurun Kulttuurikeskukselta Brinkkalan Galleriaan järjestettävään
laajaan Joulunäyttelyyn.
Turun Kauppahallin museopuodin säännöllinen pienoisnäyttelytoiminta
vuodesta 2002 alkaen:
1. Kahvikauppa ja -paahtimo, Remi,Turku. 2. Pääsiäinen.
3. Fischer & Berger (Makkaratehdasja Kauppa, Turku).
4. Tupakkatehdas Rettig, Turku
5. Säännöstelyaika 1939 - 54.
6. Sokeri ja makeuttamisaineet.
7. Makeistehdas Seres, Turku.
8. Rasvat ja maitotaloustuotteet.
9. Kemikaalio- ja rohdoskaupantuotteita.
10. Makeiskääreitä.
11. Ipnos, Turku.
12. Joulu (+Itsenäisyyspäivä).
Ulkopuoliset näyttelyt:
Stockmann 140-v, Turun Herkussa.
Coca Cola Suomessa 50-v, Helsingin Postitalo.
2003:
1. VeeKoo Tirrosen Kahvipaahtimo, Turku. 2. Pakattuja mausteita.
3. Pauligin Paula Tytöt. 4. Pääsiäisaihe. 5. Maamiestenkauppa
ja Turun Kahvipaahtimo ja Kauppa, Turku. 6. Makeistehdas Hellas,
Turku. 7. Juomateollisuutta Turussa. 8. Säännöstelyvuodet 1939 -
54. 9. Tupakkatehdas Strengberg, Pietarsaari. 10.
Päivittäis hygienia. 11. Lyhyttavarakaupan tuotteita. 12. Joulu ja
Itsenäisyyspäivä.
Ulkopuolisia näyttelyitä:
K-kauppa yhteistyö Marttilan Nostalgiamuseon kanssa.
SOK näyttely Kuralan Kylämäessä (Turku).
Turun Linna, turkulaiset brandit.
2004:
1. Kahvilaiva Herakles ja pois pula!
2. Mehuja virvoitusjuomia.
3. Turku 775-v juhlaviikko joka päivä treema ja esiintyjiä.
4. Joulunäyttely ja isänmaallinen viikko.
Ulkopuolisia näyttelyitä:
Pactec Messut (Pakkausyhdistys ry. 50-v juhlanäyttely Helsingin
Messukeskuksessa).
Helsingin Jugendsali, Suomalaiset brandit.
Pula-ajan näyttely Turun Ammatti-Instituutti (Petrelius).
Messunäyttely yhteistyöprojekti Juhani Seppovaaran kanssaTurun
Messukeskuksessa.
2005:
1. Teetä ja sympatiaa.
2. Maito- ja rasvatuotteettuotteet.
3. Sokeria ja suolaa, myös muuta makeaa ja sakeaa.
4.Joulunäyttely ja isänmaallinen näyttely.
Ulkopuoliset näyttelyt:
2006:
1. Paulig 130-v.
2. Mehut ja virvoitusjuomat.
3. Joulunäyttely ja isänmaallinen viikko.
Ulkopuolisetnäyttelyt:
2007:
1. 60-luku; Pois maalta kohti itsepalvelua.
2. Tupakan historiaa Turussa ja Suomessa.
3. Suomi 90-v juhlanäyttely.
4. Joulunäyttely ja isänmaallinen viikko.
Ulkopuoliset näyttelyt:
Laajoen Vihtorin tuvan pula-aikanäyttely.
2008:
1. 1970 -luku. Tehostuminen alkaa
2. Kesäretkellä 1900-luvulla erilaisin eväin.
3. Säilöntä ja säilykkeet.
4. Joulunäyttely ja isänmaallinen näyttely.
Ulkopuoliset näyttelyt:
Moision koulu.
Seurasaarisäätiön Tomtebossa, suomalaisia brandejä.
Turun Sotilaskotiyhdistys ry:n 90-v suurnäyttely, Heikkilän
Sotilaskodissa (ulkopuolisista näyttelyistä haastavin ja kaikista
työläin).
2009:
6-pienoisteemanäyttelyn
sarja.
1.
Oravannahasta euroiksi!Maksuvälineidenhistorialla on tärkeä osa
kaupankäynnissä. Säästölipaskokoelmaa.
2.
Mainonnan välineitä, erilaisia kylkiäisiä ja
keräilykuvia kuten
purkkakuvakokoelma.
3.
Postikortit keräilykohteina.
kahviaiheista korttikokoelmaa.
4. Lasten
ja nuorten keräilykohteita paperikaupasta!
5. Isänmaallinen näyttely (Teemana: ”70-v
Talvisodan alkamisesta” ja ”Musiikin voimalla niin
sodassa kuin rauhassa” ( Laivaston Soittokunta
90-v).
6. Joulunäytely.
Ulkopuoliset
näyttelyt:
Lisäksi on 2000-luvun puolen välin jälkeen
osallistuttu Turun Messukeskuksen
näytely/myyntitapahtumiin parilla näyttelyllä
vuosittain.

Yhdistys teki retken Leafin Turun tehtaalle vähän
ennen sen lopettamista v
2006. |